
Niin hyvät passikuvat
kuin laki sallii
Passi- ja viisumikuvat ilman ajanvarausta suoraan poliisille. Saat paperiset passikuvat myös heti mukaasi. Lapsiasiakas on meillä aina yhtä arvokas kuin aikuinenkin.
Seppälän Valokuvaamo on hyvällä tavalla perinteikäs kuvausstudio, ja kuvaajamme ovat koulutettuja ammattilaisia. He hallitsevat vaativatkin valaistukset ja kuvankäsittelyt sekä tuntevat kaupungin kauneimmat kuvausmiljööt. Toteutamme kaikki valokuviin liittyvät toiveesi tyylillä ja ammattitaidolla. Me uskomme, ettei pelkkä tiedosto korvaa koskaan paperikuvaa. Saat meiltä laadukkaat kuvatulosteet ja muut kuvatuotteet ilman pitkiä toimitusaikoja.
Valokuvaus on Heidille sekä työ että rakas harrastus. Hän kouluttautuu aktiivisesti ja etsii jatkuvasti alan uusia tuulia. Heidi kokeilee innokkaasti uusia ideoita mutta vaalii myös hyväksi havaittuja perinteitä. Erityisosaamiseen kuuluu kaikenlaiset muotokuvat lapsista lemmikkeihin sekä vaativa kuvankäsittely.
Mariaa kiinnostavat varsinkin kertovat muotokuvat ihmisistä sekä studiossa että miljöössä. Hyvä kuva sisältää Marian mielestä teknisen toteutuksen lisäksi mahdollisimman paljon kuvattavan omaa tarinaa, tunteita ja tunnelmia. Perinteisten merkkipaalujen kuvaamisen lisäksi Maria haluaakin ikuistaa elämän pieniä suuria hetkiä; sellaisia, joissa on roppakaupalla tunteita.
Passi- ja viisumikuvat ilman ajanvarausta suoraan poliisille. Saat paperiset passikuvat myös heti mukaasi. Lapsiasiakas on meillä aina yhtä arvokas kuin aikuinenkin.
Nappaamme henkilökunnasta studiossa ryhdikkäät tai rennot kasvo- ja rintakuvat yrityksen esittelyä, kulkukortteja ja nimitysuutisia varten. Raikkailla ja valoisilla miljöökuvilla annat firmastasi positiivisen ja helposti lähestyttävän kuvan verkossa ja painotuotteissa.
Oletko käynyt meillä kuvattavana? Kerro, mitä mieltä olit kuvaustilanteesta, rekvisiitasta ja tuotevalikoimastamme. Vastaamalla vaikutat!
Suosittu kampanja jatkuu perheiden toivomuksesta! Kuvaamme kaikki alle 10 päivän ikäiset vauvat veloituksetta. Maksat vain tilaamistasi tuotteista. Varaa aikasi heti!
Älä unohda tärkeitä hetkiä kovalevylle. Pelasta kuvasi tekniikan armoilta ja teetä ne edullisesti ja nopeasti paperikuviksi.
Vanhat kuvat ansaitsevat uuden elämän. Me toteutamme kuvasta kuvat, vanhojen kuvien entisöinnin, sekä ihastuttavat kuvatuotteet arvokkaista kuvistasi ammattitaidolla.
Löydät meidät Kauppapuistikolta, Vaasan keskustasta. Auton voi pysäköidä tien varteen aivan liikkeen eteen.
ma–pe 9–17
la 9–13
Kauppapuistikko 37, 65100 Vaasa
puh. 0400 362 683
[email protected]