Mikä voisikaan olla ihanampaa kuin lapsen suloinen hymy tai lapsen utelias hämmästys uusien asioiden äärellä? Lapsi kasvaa nopeasti ja valokuvat lapsuudesta ovat upeita muistoja niin vanhemmille, sukulaisille, kuin lapselle itselleenkin.
Lapsikuvaus kuvataan aina lapsen ehdoilla. Ammattitaitoiset ja kärsivälliset kuvaajamme kuvaavat ihanat lapsikuvat, niin tuumailevasta tai ujosta lapsesta kuin vauhdikkaankin leikkisästä veijaristanne. Valokuvausstudiollamme riittää kuvausrekvisiittaa, joiden avulla lapsi viihtyy kuvauksessa ja kuvista tulee aitoja, touhukkaita lapsen persoonaa kuvaavia lapsikuvia.
Lapsikuvaus soveltuu kaikenikäisille lapsille. 1-vuotiskuvaus on ihana perinne ja kuvaajamme ovatkin erittäin luontevia pienten lasten kanssa saaden yksivuotiaan innostumaan kuvauksesta ja näyttämään parhaat hymynsä. Lapsikuvausten yhteydessä voidaan myös kuvata ihanan hauskat sisarus- tai perhekuvat.
Mikäli lapsi sattuu olemaan ujolla tuulella tai esimerkiksi kipeä, uusi kuvausaika kuuluu meillä palveluun, eikä siitä veloiteta erikseen.
Vinkkejä vanhemmille:
– Pienten lasten kanssa on hyvä, jos lapsi on levännyt ja syönyt ennen kuvausta. Kuvausaikaa varatessa kannattaa ottaa huomioon lapsen päivärytmi.
– Lapsikuvaukseen kannattaa valita lapselle sellaiset vaatteet, joissa lapsen on mukava olla.
– Kuvauksen aikana lapsi voidaan kuvata esimerkiksi kahdella eri asukokonaisuudella.
– Mikäli lapsella on joku oma rakas lelu, sen voi ottaa mukaan kuvaukseen.
– Jos lapsikuvauksen yhteydessä kuvataan myös sisaruskuva tai perhekuva, kuvaajamme suosittelevat, että aloitamme kuvauksen niistä.